torstai 11. heinäkuuta 2013

Jane Green - Girl Friday



Siitä on jo yli kuukausi aikaa, kun luin tämän ihanan höpsöttelykirjan, mutta ehkä en ole vielä kokonaan unohtanut tunnelmiani kirjan parissa. En oikeastaan ole varma, onko Girl Friday kevyttä viihdettä vai ei, sillä draamaa ja ongelmallisia tilanteita on mahdutettu juoneen enemmän kuin olisi tarpeellista. Jane Greenille ominaiseen tyyliin tarina poukkoilee yhdestä yllätyksestä toiseen, ja lopulta pääteemoiksi nousevat aivan muut aiheet kuin mitä aluksi voisi luulla.

Girl Friday alkaa kepeällä kuvauksella melko äskettäin eronneesta Kitistä, joka muuttaa unelmiensa taloon kahden teini-ikäisen lapsensa kanssa, saa uuden ystävän kipakasta ja hyväsydämisestä naapurin rouvasta, käy päivisin joogaamassa ystävien kesken ja saa kadehdittavan työpaikan kuuluisan mutta erakoituneen kirjailijan Robertin assistenttina, joka on luonnollisesti hyvin komea. Mutta eihän se pakollinen romanssi synnykään Kitin ja Robertin välille, vaan tilanne on huomattavasti monimutkaisempi. Kuvioihin ilmestyy kuin tyhjästä Steve, joka on lähes epäilyttävän hurmaava ja karismaattinen, sekä Kitin sisko, josta hänen äitinsä ei ole ikinä kertonut. Ex-mies Adam ei myöskään ole kadonnut mihinkään. Rauhaisa alkuasetelma on siis pelkkää hämäystä (tai no, tuskin kukaan Greenin kirjoja lukenut olettaa niiden koostuvan pelkistä idyllisistä maisema- ja parisuhdekuvauksista), ja kun yksi Kitin ystävistä alkaa käyttäytyä oudosti ja vetäytyy porukasta samalla kun toisella iskee kriisi finanssikuplan puhjetessa, ei huolettomuudesta voikaan enää puhua.

Romantiikka ja tunteiden pyörremyrsky on Girl Fridayn vetävintä puolta, vaikka finanssikriisi meinaakin äkisti nousta pääasiaksi romaanin loppua kohden. Green näyttää, kuinka yllättäen ahdistava tilanne syntyy ja kuinka se vaikuttaa uhriksi joutuneen henkilön koko tuttavapiiriin, mutta ongelman vatvominen käy silti yksitoikkoiseksi. Kitin paras ystävä Charlie joutuu kiperään tilanteeseen, kun käy ilmi, että hänen aviomiehensä on suorastaan valehdellut perheen rahatilanteesta, ja Kit ja Charlie käyvät monet keskustelut siitä, miten Charlie voisi sinnitellä pahimman vihan yli ottamatta avioeroa. Charlien perheen taloudellista tilannetta puidaan antaumuksella, joten jos rahan pyörittäminen ja finanssimaailma ei kuulu lähimpiin kiinnostuksenkohteisiin, ei Charlien ahdinko ole romaanin sykähdyttävintä antia. Se kuitenkin kiinnittää Girl Fridayn tiettyyn aikakauteen ja varjostaa osaltaan juonta, jonka tunnelma vaihtelee alakuloisesta synkkyydestä viihtyisään lämpöön.

Kun sanon, että romantiikka on Girl Fridayn parasta antia, puhun samalla kaikesta ihmissuhteisin liittyvästä kääntöpuolineen. Green ehtii nimittäin avioeron jälkeisten vaikeuksien lisäksi käsittelemään parisuhdeväkivaltaa, ja vaikka hän ei paneudukaan aiheeseen kovin syvällisesti, saa lukija hieman pohtia, mikä saa väkivallan uhrin niin useasti vaikenemaan läheistensä seurassa. Miksi on niin vaikeaa jättää mies, joka purkaa raivonsa nyrkiniskuihin, ja miksi lyöty niin helposti syyllistää itseään? Girl Friday kertoo yhden niistä miljoonista vastauksista, joita kysymykseen on.

Pääosassa on kuitenkin Kit ja hänen vaiheilunsa uuden kuuman rakastajan suhteen, sillä ex-mies ei noin vain katoa elämästä eikä Kit sitä haluaisikaan. Green kuvailee monelta kantilta sitä matkaa, jonka arkensa vuosikausien ajan jakanut pariskunta tekee yhdessä vielä avioeron jälkeen. Pelkkää murhetta ja vaivautuneita hetkiä sen ei tarvitse olla, vaan sinkkuelämän ilot löytyvät vaivatta keski-ikäisenäkin. Kuvauksissa kaksikon menneestä avioelämästä on suloista haikeutta, joka muistuttaa, ettei mikään ole pysyvää eikä rakkaus staattista, mutta onneksi molemmat löytävät omat keinonsa lapioida umpeen kadonneiden tunteiden jättämä tyhjiö.

Kitin lisäksi myös muut henkilöt käyvät läpi jonkinlaista murrostilaa, joko henkisen kasvun tai aidon persoonallisuutensa löytämisen merkeissä. Kit ja Charlie tulevat siihen tulokseen, että kaikkien sisältä löytyy salainen sopukka, joka tulee esille vasta ääritilanteissa. Usein tämä piilotettu puoli paljastuu vasta pakotettuna, kun henkilöiden elämään ilmestyy menneisyyden hahmoja mukanaan näennäisen riemukas ja onnellinen mutta todellisuudessa kaunoista ja vaatimuksista painava kantamus. Tällöin painostava tilanne vaatii sen, että henkilöt selvittävät itselleen, mitä todella haluavat ja uskaltavatko he noudattaa sisäistä tahtoaan ulkomaailman asettamista vaatimuksista huolimatta. Henkilöiden dramaattiset salaisuudet eivät välttämättä ole kaikkein realistisinta luokkaa, mutta ainakin se luo salaperäistä jännityksen väreilyä tarinan ylle.

Jokin näissä Greenin kirjoissa vetää minut aina täysillä sisäänsä, ja koen erityistä nautintoa uppoutuessani hänen teoksiinsa. Luultavasti se johtuu nimenomaan siitä syventymisestä lukemiseen, jonka Green tekee helpoksi soljuvalla dialogillaan ja useammasta kuin yhdestä suuresta teemasta koostuvalla juonikuviollaan, joka pitää lukukokemuksen raikkaana. Tarinaan kokonaan sujahtaminen ei vaadi keskittymiskyvyn täydellistä fokusoimista, vaan riittää, kun avaa kirjan ja alkaa lukea. Tarkoitukseni ei ole kuulostaa vähättelevältä, vaan päinvastoin pidän suuressa arvossa niitä kirjailijoita, jotka onnistuvat rakentamaan aivan tavallisen elämän pohjalta ehjän ja mukaansatempaavan paketin. Green asettelee myös sinne tänne ovelia vihjeitä, jotta kun tilanteet lopulta raukeavat yksi toisensa jälkeen, voi lukija koota johtolangat ja todeta, että kaikki meni jälleen parhain päin ja onni on nyt jokaiselle taattu.

Kirjan kansi ei muuten ole millään tapaa linjassa sisällön kanssa. En ymmärrä yhtään, mistä siihen on repäisty vihaisia koiria ja jonkinlaisia tähti-kukka-kuvioita. Toinen minua ihmetyttävä seikka on se, että suomennoksen kansi näyttää minusta hirveän tutulta. Ei kai pääni voi olla niin höttöä, että olen unohtanut viimeisetkin rippeet jostakin lähivuosina lukemastani kirjasta? Pelottavaa!

Jane Green: Girl Friday. Penguin Books 2009. 401 s.

Blogeista Järjellä ja tunteella ja Kulttuuri kukoistaa voi lukea mielipiteitä suomennoksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti